Matkailu Nuorgamin seudulla
Nuorgamilla on matkailijalle monenlaista tarjottavaa. Kesäisin Nuorgamiin houkuttelee ihmisiä yöttömän yön lisäksi Tenojoki ja sen kuuluisin lohestuspaikka Alaköngäs. Tenojokea pidetään yhtenä Euroopan parhaimmista lohenkalastus paikoista ja Alakönkäältä saatu yli kolmenkymmenen kilon lohi on suurin Tenosta koskaan napattu lohi. Tenojoen lähistöllä kulkee myös näkemisen arvoinen museotie.
Retkeilystä innostuneet voivat kulkea Nuorgamin ja Sevettijärven välisen retkeilyreitin. Reitti kulkee Pulmankijärven ohi, joka upeine jokilaaksoineen on vanhaa Jäämeren vuonoa. Kesäreitti on 60-70 kilometriä pitkä. Vaellusreitillä on autiotupia kymmenen kilometrin välein. Kylän eteläpuolella sijaitsee Kaldoaivin erämaa-alue, jonne voi tehdä päiväretken tai useamman päivän vaelluksen. Kaldoaivin alue on haastava ja antoisa vaelluskohde kokeneellekin vaeltajalle. Erämaa-alueen Iijärveltä lähtee melontareitti, joka kulkee Näätämöjokea pitkin aina Barentsinmereen saakka.
Jos haluaa vaihtaa hieman maisemaa Suomen Lapista, pääsee Nuorgamista näppärästi päiväretkelle Norjaan, esimerkiksi Jäämeren rannalle, jonne on matkaa kolmekymmentä kilometriä.
Talvimatkailijoille on tarjolla esimerkiksi noin 60 kilometrin mittainen Nuorgamin ja Sevettijärven välinen hiihtoreitti. Toki lyhyempiäkin merkittyjä reittejä löytyy. Murtomaahiihtäjä voi rentoutua ja nauttia hiljaisuudesta sekä Lapin luonnosta myös tunturin laella hiihdellen. Talvinen Nuorgam saa myös hymyn moottorikelkkailijan huulille, merkittyä reitistöä on yli kolmesataa kilometriä. Talvisin tunturijärvillä voi kokeilla kalaonneaan rautupilkillä.
Paikalliset matkailuyrittäjät tarjoavat valmiita paketteja ja opaspalveluita niin kesän kuin talvenkin aktiviteetteihin. Nuorgamissa voi myös vain olla ja nauttia kiireettömästä elämästä, tekemättä yhtään mitään.